Seutukaupunkien korkeakouluyhteistyö: näin TAMK kehittää koulutusta ja työelämää



TAMKin ja seutukaupunkien yhteistyö: Tampereen ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan seutukaupunkien sekä niissä toimivien yritysten kanssa. Tavoitteena on laajentaa opiskelijoiden näkemystä alueen työmahdollisuuksista, sekä löytää yrityksille ja tulevaisuuden osaajille luonteva väylä kohdata molempia palvelevan hyödyn nimissä. Tampereen ammattikorkeakoulussa on tehty pitkään maakuntakorkeakouluyhteistyötä, joka on saanut kiitosta vahvoista työelämäyhteyksistään ja opiskelijoiden osallistamisesta koulutuksen kehittämiseen. Maakuntakorkeakouluyhteistyö on osa Monikampus-toimintamallia, joka on osaamisen ekosysteemi, jossa eri korkeakoulut tekevät yhteistyötä alueensa muiden korkeakoulujen, hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Maakuntakorkeakouluyhteistyön avulla pyritään vastaamaan alueen elinkeinoelämän ja muuttuvan työelämän tarpeisiin sekä kehittämään korkeakoulujen koulutus- ja tutkimustoimintaa.

SeutuAKKE-hankkeiden loppujulkaisu
Seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta ovat edistäneet 2022–23 laajat verkostohankkeet, joissa on mukana 28 seutukaupunkia. Hankkeet ovat päättymässä syyskuun lopussa 2023, ja nyt hankkeiden tuloksia on koottu sähköiseen loppujulkaisuun. Seutukaupunkiosaajat 2022–2023 -julkaisu esittelee nostoja hankkeiden toimista. SeutukaupunkiREKRY-hankkeessa...
Seutukaupunkiosaajat.fi - Live & Learn -malli on valmis hyödynnettäväksi
Live & Learn -toimintamalli kehitettiin SeutukaupunkiREKRY-hankkeessa tukemaan kansainvälisten opiskelijoiden menestystä opinnoissa, työllistymisessä, urakehityksessä, hyvinvoinnissa, kielitaidossa ja suomalaisessa toimintakulttuurissa.Tukemalla kansainvälisten opiskelijoiden kotoutumista ja viihtymistä seutukaupungeissa heistä voidaan saada tarvittavaa...
Monikampus Finland
Monikampus-toimintamalli on osaamisen ekosysteemi, jolla voi olla eri nimi eri kaupungeissa, eikä se yleensä vaadi seiniä, kattoa tai lattiaa vaan toimivan yhteistyöverkoston, jolla on sama päämäärä: osaavan työvoiman saaminen alueelle. Monikampus-toimintamallissa on päätoimija, joka vastaa alueen verkoston toiminnasta ja koordinoi sitä....
Onko Suomen seuraava vahvuus ulkomaalaisten silmissä perhe-elämä? On, jos kokenut rekrytoija saisi päättää
Espanjalainen Javier Andrade rakastaa Suomen hidasta elämää. Hän vierailee toista kertaa Suomessa, perheensä kanssa anopin synnyinseudulla Kokkolassa.Andrade asuu Sevillassa. Hänen mukaansa korona-aikana kiireettömästä elämästä tuli valttikortti, jota tavoitellaan. Moni espanjalainen esimerkiksi muutti pandemia-aikana suurkaupungin hälinästä maaseudulle.–...
TAMKin ja seutukaupunkien yhteistyö
Tampereen ammattikorkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan seutukaupunkien sekä niissä toimivien yritysten kanssa. Tavoitteena on laajentaa opiskelijoiden näkemystä alueen työmahdollisuuksista, sekä löytää yrityksille ja tulevaisuuden osaajille luonteva väylä kohdata molempia palvelevan hyödyn nimissä.Tampereen ammattikorkeakoulussa on tehty...
120-vuotias kirjakauppa sai kesällä kymmenen kertaa enemmän kävijöitä kuin koko kunnassa asuu ihmisiä – ja tämä on vasta alkua
Yksi Suomen vanhimmista kirjakaupoista avasi keväällä ovensa uudelleen Ruovedellä. Ruovesi on yli 4 000 asukkaan kunta Pohjois-Pirkanmaalla.Vinhan kirjakauppa on toiminut Ruovedellä samalla nimellä vuodesta 1903 lähtien. Neljässä polvessa toiminut sukuyritys myytiin lopulta vuonna 2022, kun kirjakauppaa pyörittänyt Kauppisten suku päätti lopettaa.Lisää:...
Lielahti-Lakiala -kaksoisraide ja Vahojärven liikennepaikka merkittäviä kaukojunaliikenteen kehittämiselle - Pirkanmaan liitto
Tampere-Seinäjoki -, laajemmin Tampere-Oulu -rataosuus on eräs Pirkanmaan liikennejärjestelmän kannalta keskeisimpiä pitkän aikavälin kehittämiskohteita.
Osaamisen ennakoinnin tiekartta
Osaamisen ennakointi on prosessi, jolla pyritään ennustamaan tulevia työvoima- ja osaamistarpeita tietyn alueen, esimerkiksi maakunnan tai kaupungin, näkökulmasta. Ennakointi on tärkeää sekä julkiselle sektorille että yrityksille, jotta ne voivat suunnitella koulutus- ja työvoimaresurssejaan tulevaisuuden tarpeiden mukaisesti. Osaamisen ennakointi...
Tällainen on Hämeenkyrön uusi ratsastava kunnanjohtaja – ”Hyppy tuntemattomaan”
Johtavaan virkaan maanantaina valittu Johanna Rannanjärvi, 39, sanoo tulevansa Hämeenkyröön innoissaan. Rannanjärvi näkee mahdollisuuksia uudessa Hämeenkyrönväylässä. Vapaa-ajalla hän ratsastaa ja kuljettaa lapsia harrastuksiin.Hämeenkyrön uudeksi kunnanjohtajaksi maanantaina valittu eteläpohjalaisen Soinin kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi, 39, sanoo...
TAMKin maakuntakorkeakoulutoiminta työvoimapulaa torjumassa | TAMK-blogi | Tampereen korkeakouluyhteisö
Pirkanmaalaisilla kunnilla on monia hyviä syitä olla mukana TAMKin maakuntakorkeakoulutoiminnassa, mutta suurin yksittäinen hyöty on ehkä kunnan elinkeinoelämän saama tuki koulutetun työvoiman rekrytoinnissa. Vielä jokin aika sitten työvoimapula koski vain Tampereen tapaisia kasvukeskuksia. Kauempana kasvukeskuksista työvoimaa oli vielä tarjolla....
Antero Aleniuksen työura oli 40 vuoden kuntauudistus – myös mediamaailman myllerrys muutti kuntajohtajan työtä
Hämeenkyrön valtuusto valitsi uuden kunnanjohtajan 9. lokakuuta. Antero Aleniuksen työtä jatkaa Soinin kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi. Alenius lopettaa työt marraskuun lopussa. Aleniuksella tulee täyteen kaksitoista vuotta Hämeenkyrön kunnanjohtajana. Kunnanjohtajavuosia hänelle kertyy yhteensä seitsemäntoista, sillä hän toimi ennen Hämeenkyröön...
Elisan 3G-verkko on kohta kokonaan suljettu Suomessa - marraskuun alussa 3G poistetaan käytöstä Pirkanmaalla
Elisa on tämän vuoden aikana sulkenut lähes 20 vuotta palvelutta 3G-verkkoa ympäri Suomen ja kokonaan se sulkeutuu vielä tämän vuoden aikana. Ensimmäisenä Elisan toimesta 3G poistettiin Hämeenlinnassa. Kevään ja kesän aikana verkko suljettiin muun muassa Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja Satakunnan alueella. Kesän aikana Elisa tiedotti, että...
Virtuaalisella elämysympäristöllä houkutellaan pian lisää uusia osaajia teollisuuteen [Tampereen kaupunki]
Tampereen kaupungin Elämysympäristöllä lisää osaajia teollisuuteen -hankkeessa konseptoidaan virtuaaliteknologiaan perustuvaa, pelillisyyttä hyödyntävää elämysympäristö. Kohderyhmänä hankkeessa ovat uravaihtoehtojaan pohtivat opiskelijat, työnhakijat ja alanvaihtajat. Hankkeesta hyötyvät muun muassa alueen teollisuuden alan yritykset ja oppilaitokset. ...

Kommentit