Tämä sivu käsittelee useita teemoja, jotka liittyvät älykaupunkien kehitykseen ja innovaatioihin Suomessa ja Euroopassa. Teemat sisältävät joukkoliikenteen suunnittelun parantamisen Suomen ja Viron välillä, tekoälyn ja uusien teknologioiden hyödyntämisen kaupunkien kehityksessä, Pirkkalan sijoittumisen Suomen elinvoimaisimpana kuntana, Joensuun innovaatioekosysteemin vahvistamisen metsäbiotalouden ja fotoniikan alueilla, sekä Tampereen kaupungin kehittämät ainutlaatuiset sovellukset ja hankkeet. Lisäksi sivulla käsitellään Helsingin kutsuveneiden kehitystä ja pyöräilyn edistämistä suomalaiskaupungeissa.
Uudet Viron joukkoliikenteen reititykset laajentavat valtakunnallisen reittioppaan reittivalikoimaa entisestään ja mahdollistavat reittisuunnittelun esimerkiksi Vaasasta Pärnuun. Idea lähti liikkeelle kansainvälisestä yhteistyöstä pohjoismaisten ja virolaisten toimijoiden kanssa, jossa ideoitiin maantieteelliset rajat ylittävää reititystä ja muita matkustajaa...
CommuniCity-projekti edistää kaupunkien, yritysten ja yhteisöjen sekä tukiverkostojen ulkopuolelle jäävien yksilöiden välistä dialogia tekoälyn ja uusien teknologioiden avulla. Hankkeen aikana vuosina 2023–2025 toteutetaan sata kokeilua, joista noin 20 järjestetään Helsingissä. Hankkeessa haetaan innovaatioita, jotka vastaavat kaupunkien ja erityisesti...
Tampere tulee heti Helsingin jälkeen seutujen välisessä elinvoimavertailussa. Yhdessä asiassa Tampereen seutu jää kauas Turun taakse.AamulehtiPirkkala on sijoittunut jälleen ykköseksi suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP:n tutkimuksessa, joka käsittelee kuntien ja kaupunkiseutujen elinvoimaisuutta. Pirkkala on ollut kärjessä kaikkina kolmena vuotena,...
Joensuussa satsataan metsäbiotalouden ja fotoniikan innovaatiotyöhön ja kansainväliseen kasvuun. Vetureina ovat Forest Joensuu- ja Photonics Joensuu -verkostot.
Perinteisiä Valoviikkoja vietetään taas pian Tampereella. Tänä vuonna Valoviikkojen avajaisia juhlitaan Euroviisu-teemalla.AamulehtiTampereen perinteisten Valoviikkojen avajaisten ohjelma on julkistettu. Valoviikkojen avajaisia vietetään perjantaina 27. lokakuuta kello 19–19.30 Koskipuistossa. Avajaisiin on vapaa pääsy. Avajaisia juhlitaan tänä vuonna...
Tampereen viheralueohjelman päivitystyö on alkanut. Päivitystyön tueksi Tampere kartoittaa verkkokyselyllä kaupunkilaisten näkemyksiä julkisista viheralueista ja niiltä saatavista luontohyödyistä ja palveluista. Myös ulkopaikkakuntalaiset voivat halutessaan vastata. Kysely on avoinna 25.9.–22.10.2023. Viheralueohjelmassa...
© 2023 Spotify ABCareersLegalHelp
Tapahtumat ovat tärkeitä ja niillä on iso merkitys matkailulle ja kohdealueelle. Ne tuovat paikalle merkittävän määrän vierailijoita paitsi osallistumaan itse tapahtumaan myös yöpymään, syömään, ostoksille ja tutustumaan alueen palveluihin, nähtävyyksiin ja muihin kohteisiin. Kestävää nostetta matkailuyrityksiin: Etelä-Suomi -hankkeessa Forum Virium...
Tampereen kaupunki on kehittänyt sovelluksen, jonka avulla yritykset voivat hyödyntää kaupunkikameroilla kerättyä dataa keskustassa liikkuvista ihmismääristä. Anonyymiä dataa voi hyödyntää niin liikkeiden henkilöstömäärän ja aukioloaikojen täsmällisempään suunnitteluun kuin myös ruuhkien välttelyyn.AamulehtiTampereen kaupunki on kehittänyt uudenlaisen...
Tampereen Hakametsän alueen asuntorakentaminen keskittyy kaavaehdotuksessa Tartonpuiston viereen. Kulmaan on nousemassa 13-kerroksinen tornitalo.AamulehtiTampereen Hakametsän alueen uudistuksista on valmistunut asemakaavaehdotus. Tampereen yhdyskuntalautakunta pui suunnitelmia tiistaina 24.10.Hakametsän alueelle muodostuu kolme uutta korttelia, joista...
24.10.2023 | Forum Virium Helsinki Älykaupunkien aikakaudella datasta on tullut kaupunkisuunnittelun ja -kehityksen liikkeellepaneva voima. Tallinnan ja Helsingin kaupunkien kytkeytyessä yhä tiiviimmin toisiinsa niiden asukkaiden tarpeiden, mieltymysten ja trendien ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. Tähän tarkoitukseen hyväksi...
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin...
Pirkanmaan talousluvut vuodelta 2022 ja 2023 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta julkaistiin 26.10. järjestetyssä Pirkanmaan talousfoorumissa. Tapahtuman avannut Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen, totesi puheessaan Pirkanmaan kehityksen näyttävän vahvalta ja vuoden 2023 olevan vielä pitkälti kasvun vuosi. Tuleva vuosi 2024 sisältää kuitenkin...
Useat kaupunkiseudut Suomessa ja Euroopassa pyrkivät tehostamaan liikkuvuuden ja logistiikan ekosysteemiä. Niiden tavoitteena on olla hiilidioksidipäästöttömiä seuraavien vuosikymmenten aikana. Henkilöliikenne ja tavaralogistiikka-ala ovat edelleen voimakkaasti riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. Tavarankuljetuksien kysynnän odotetaan lisääntyvän...
Lahden kaupunki selvittää, voiko testiradan rakentaa Niemen korkeakoulukampukselle. Reitti olisi alkuun noin 650 metrin mittainen matka kampuksen sisällä. – Olemme tehneet esiuutuustutkimuksen. Ei ole ihan tällaista järjestelmää maailmalla, sanoo innovaatiojohtaja Jussi Niemioja. Ensimmäisessä vaiheessa ilmakiskorata muodostuu kahdesta asemasta...
Traficom on julkaissut ohjeen kaupunkien metro- ja raitiotiehankkeiden hankearviointiin. Hankearviointi tarkoittaa liikenneinvestoinnin yhteiskuntataloudellisen kannattavuuden selvittämistä ja muiden vaikutusten arviointia taloudellisen kestävyyden kannalta. Hankearviointi on lakisääteinen tehtävä merkittävissä valtion tie- ja ratahankkeissa, kuntapuolen...
Autononomiset sähköiset kutsuveneet olisivat vastaus Helsingin saariston parempaan saavutettavuuteen, hiilineutraaliuteen ja kapteenipulaan, mutta lainsäädäntö estää toistaiseksi etäohjattujen veneiden liikennöinnin. Helsingin kaupungin innovaatioyhtiön Forum Virium Helsingin nopeat innovaatiokokeilut ovat vauhdittaneet vuosien saatossa monenlaisia...
”Pyöräilijöiden paikka saattaa vaihtua korttelin välein.”Pyöräilylle valmistellaan uutta kehitysloikkaa suomalaiskaupunkien rahoittamassa tutkimushankkeessa. Tutkijan mukaan tärkeintä on parantaa infraa, sillä pyörille ei useinkaan löydy selkeää paikkaa katutilassa.Suomessa pyöräilyn olosuhteisiin on saatu parannusta, mutta työtä vielä riittää.”Pyöräilyä...
Kommentit
Lähetä kommentti