Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme ajankohtaisia TKI-aiheisia uutisia. Löydämme monia mielenkiintoisia esimerkkejä suomalaisesta innovaatiosta, kuten uudenlaisen roottoripurjeen kehitystyöstä ja siruyhteisyrityshankkeista. Myös rahoituspuolella tapahtuu paljon: Business Finland uudistaa rahoituspalveluitaan ja EU:sta on tarjolla rahoitusta esimerkiksi Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta.
Artikkeleista löydämme myös pohdintaa tutkimus- ja innovaatiotoiminnan tulevaisuudesta. Millaisia taitoja tulevaisuuden työelämässä tarvitaan? Miten Suomi voi pysyä kilpailukykyisenä globaalissa innovaatiokilpailussa?
Lue lisää ja tutustu itse artikkeleihin!
Utelias mieli on Helsingin yliopiston oma podcast, joka puhuu tieteestä tunteella. Jokaisessa jaksossa haastatellaan yliopiston tutkijaa, joka kertoo oman alansa mielenkiintoisimmasta ja innostavimmasta kysymyksestä juuri nyt. Utelias mieli, jakso 41: Miten naisen asema on muuttunut Kiinassa? Ensimmäinen sana, jonka tutkija Tiina...
Puolijohteet, tuttavallisesti mikrosirut, ovat sujuvan arjen huipputekniikkaa, jonka kysyntä on vahvassa kasvussa. Sirut mahdollistavat älykkään elinympäristön, elämykset ja modernit yhteydet. Puolijohdekomponentteja tarvitaan myös turvallisuuden takaamiseen ja vihreän siirtymän toteuttamiseen. Vihreiden sirujen avulla voidaan parantaa energiatehokkuutta...
TKI-menoja ei kannata kasvattaa, jollei samalla kasvateta tuottavuutta parantavia ideoita keksivien ihmisten määrää. Tutkimus osoittaa selvästi, että koulutus on tärkein keksimiskapasiteettia lisäävä tekijä, ja eniten keksintöjä tekevät korkeakoulutetut. Pelkkään terävimpään kärkeen satsaaminen ei kuitenkaan ole hyvä idea. Nykyinen hallitus lisää...
Business Finland uudistaa rahoituspalveluitaan entistä paremmin pitkäjänteistä tutkimus- ja kehitystoimintaa tukevaksi. Muutokset kohdistuvat seuraaviin rahoituspalveluihin: Innovaatioseteli, Nuoret innovatiiviset yritykset, Tempo, Exhibition Explorer, Energiatuki, Innovatiiviset julkiset hankinnat, Kasvumoottoreiden orkestrointi sekä Materiaalikatselmus....
Pirkanmaalaiset toimijat ovat 2.11.2023 mennessä saaneet Horisontti Eurooppa -rahoitusta noin 55 miljoonaa euroa. Rahoitusta on jaettu 112 osallistumiseen ja 101 hankkeeseen, yhteensä 30 eri toimijalle. Ero toukokuun tarkasteluun on noin 7,5 miljoonaa euroa. Marraskuuhun mennessä Suomeen on saatu Horisontti Eurooppa -rahoitusta kokonaisuudessaan 673,6...
Petteri Orpon hallitus julkaisi tammikuun puolivälissä esityksensä EU:n seuraavan viisivuotiskauden avaintavoitteiksi. Esitys tulee hyvään aikaan, koska eurooppalaiset puolueryhmät ja komission virkamiehet laativat parhaillaan omia esityksiään. Teknologiateollisuus on julkaissut oman EU-vaaliohjelmansa. Mikä hallituksen esityksessä toimii? Suomen...
Suomalaista paperiteollisuusosaamista sovelletaan uusiin innovatiivisiin tuotteisiin.
Ammattikorkeakoulut tavoittelevat yhä monipuolisempaa rahoituspohjaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalleen (TKI). Se tarkoittaa, että rahoitusta haetaan jatkossa useammin tutkimukseen, kun hankkeissa on tähän mennessä pääsääntöisesti toteutettu ammattikorkeakoulujen lakisääteistä aluekehittämisen tehtävää, etenkin Euroopan sosiaali- ja aluekehitysrahastojen...
Osaaminen on kansakunnan menestyksen tärkein tekijä. Suomen historiassa luonnonvarat ja erityisesti metsä ovat olleet tärkeitä menestystekijöitä, mutta ilman osaamista ei niidenkään avulla kansakunnan hyvinvointia rakennettu. Hyvällä syyllä voi sanoa, että osaaminen ja sen jatkuva uudistaminen ovat Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin edellytys....
Tiedätkö, että keskimääräisen eurooppalaisen johtajan luovuus on vain reilut 60 % siitä, mitä hänen aasialaisella kilpailijalla? Katselin vanhoja kirjoituksiani ja löysin sieltä viittauksen konsulttiyhtiö Grant Thorntonin tutkimukseen vuodelta 2014, jossa havaittiin, että aasialaisista johtajista 90 % pitää luovuutta merkittävänä asiana johtamisessa,...
Määrärahalla toteutetaan yliopistoissa 15 tutkimusalakohtaista tohtorikoulutuksen pilottia. Näistä yhdeksän on lippulaiva-alojen ja kuusi vapaasti valittujen alojen pilotteja. Tampereen yliopisto on mukana 13 pilotissa ja koordinoi näistä kolmea. Tutkimuksen vararehtori Tapio Visakorven mukaan Tampereen yliopistolle on erityisen tärkeää, että kolme...
Kielitoimiston sanakirja määrittelee sanan rohkea peloton, pelkäämätön, arkailematon, urhea, uskalias. tavanomaisesta, sovinnaisesta huomattavasti poikkeava, hyvin omintakeinen t. omaperäinen. arkailematon, reipas. ’Rohkeus’ kuvailee siis henkilöä tai tekoa, joka osoittaa rohkeutta tai pelottomuutta vaikeissa, vaarallisissa, haastavissa taikka uusissa...
Siruyhteisyritys (Chips Joint Undertaking, Chips JU) avaa kolme uutta ehdotuspyyntöä yhteensä 216 miljoonan euron budjetilla. Siruyhteisyrityksen tavoitteena on vahvistaa Euroopan puolijohde-ekosysteemiä ja taloudellista turvallisuutta. Se on Siruja Euroopalle -aloitteen (Chips for Europe Initiative) tärkein toteuttaja. Uudet ehdotuspyynnöt ovat aloitteesta...
Yliopiston tuottama dokumentti näyttää 30 tapaa käyttää luovuutta työkaluna, ja haastaa työyhteisöt kehittämään omaa luovuuttaan. Radical Creatives -elokuvassa luovuus löytyy sukeltamalla pinnan alle. Kuva: Hayley Lê Maailman talousfoorumi listasi viime vuoden Future of Jobs -raportissaan luovuuden tärkeimmäksi työelämätaidoksi....
Innovoivat kaupungit ja yhteisöt -ohjelmakokonaisuudesta on haettavana EAKR-rahoitusta ekosysteemisopimusten mukaisiin ylialueellisiin vetovastuuteemoihin.
Kauppa. Airbus hankkii kolme uutta roottoripurjeilla varustettua roro-alusta. Jokaiseen tulee kuusi purjetta.
Hoitoalan ammattilaiset kaipaavat teknologioita avukseen, mutta sopivien löytäminen vaatii aikaa ja testaamista. Hankkeet, kuten vuonna 2023 päättynyt REDI SOTE, auttavat yrityksiä ja sotepe-puolta löytämään toisensa. Robotti ojentaa lasin potilaalle, televisio muistuttaa kuntoutuksesta ja wc-istuin punnitsee potilaan, jolle vaa’alla tasapainoilu...
Vuosittain noin 15 ihmistä saa Suomessa silmävamman ilotulitteista.Pahimmillaan ilotulitetapaturma voi johtaa limbaaliseen kantasolupuutokseen, harvinaiseen sokeuden muotoon.Siinä silmän pinta kasvaa kivuliaasti umpeen verisuonia ja läpinäkymätöntä kudosta. Tapaturman seurauksena silmästä menetetään silmän pintaa uusivat solut.Sairautta ei nykyisellään...
Koronavirukseen sairastuneet eivät menettäneet immuunipuolustusjärjestelmäänsä taudin vuoksi, kertoo Helsingin yliopiston tutkijoiden tekemä tuore tutkimus.Tutkimuksen taustalla on pandemian aikana ja sen jälkeen herännyt huoli siitä, että koronavirustartunta jättäisi pysyviä vaurioita immuunipuolustukseen.Yliopiston tiedotteen mukaan tiedetään, että...
Kommentit
Lähetä kommentti