Uutisia autoilun maailmasta


Viimeisimmät uutiset kertovat, että sähköautojen valikoima kasvaa vauhdilla. Uudet mallit, kuten Polestar 4 ja Audi Q6 e-tron, tarjoavat kuljettajille entistäkin enemmän vaihtoehtoja. Samalla keskustellaan myös latausinfrastruktuurin kehittämisestä ja sähköautoilun kustannuksista.

Perinteisiä polttomoottoriautoja ei ole kuitenkaan unohdettu. Uusia malleja esitellään edelleen, ja esimerkiksi Mercedes-Benz on tuonut markkinoille täyssähköisen version legendaarisesta G-sarjasta. Toisaalta autoilijoiden arjessa on myös huolta herättäviä asioita, kuten autovarkauksien lisääntyminen ja polttoaineiden hintojen nousu.

Liikenneturvallisuus on jatkuvasti ajankohtainen aihe. Suomen suurin autonkäyttäjien etujärjestö Autoliitto on ottanut kantaa mahdollisiin nopeusrajoitusten alennuksiin. Myös autojen kunto ja huolto ovat tärkeitä teemoja, sillä vanhat autot voivat aiheuttaa yllättäviä ongelmia.

Lyhyesti sanottuna, suomalaisen autoilijan maailma on tällä hetkellä monipuolinen ja jatkuvassa muutoksessa. Sähköautojen nousu, uusien mallien lanseeraukset, ympäristöön liittyvät kysymykset ja liikenneturvallisuus ovat vain muutamia esimerkkejä aiheista, joita autoalan uutiset käsittelevät.

Koeajo: Polestar 4 – takalasiton sähköcrossover on parhaimmillaan matka-ajossa
Polestarin iso vuosi jatkuu. Ruotsalaistaustainen sähköautomerkki loikkaa suoraan yhdestä myyntimallista kolmen automallin talliksi. Prosentualisesti muutos on iso, mutta samalla se avaa Polestarin ovet yhä suuremmalle asiakaskunnalle. Viimeksi puhuimme merkin isosta katumaasturista, mutta nyt vuorossa on Polestar 4. Koon ja hinnan puolesta Polestar...
Koeajo: Audi Q6 e-tron – uusi sähkökuu ja raikkaat designtuulet
Sähäkän startin jälkeen Audin sähköautomallisto on ollut hiukan odottavalla kannalla. Alkuperäinen e-tron saatiin toki verrattain aikaisin, 2018, osana saksalaisvalmistajien heräämistä sähköbuumiin. Sittemmin Q8 e-troniksi päivitetty malli on kyllä hyvin audimainen ja se toimii arkielämässä riittävän hyvin, mutta sähkö ja digi ovat kehittyneet viime...
1 164 newtonmetrin edestä vääntävä täyssähköinen Mercedes-Benz G580 sai Suomi-hinnat – tulee olemaan ylivoimaisesti halvin G-sarjalainen
Mercedes-Benz toi joitakin viikkoja sitten maailmanensi-iltaan hyvin paljon etukäteen odotetun ja kohistun täyssähköisen version eräästä kruununjalokivestään, G-sarjan maasturista. Kyseessä on automalli, jossa on kaikille neljälle pyörälle oma sähkömoottorinsa ja vaihdelaatikkonsa, jotka pystyvät 432 kilowatillaan ja 1 164 newtonmetrillään pistämään...
Autoliitto: päästökauppa nostanee polttoaineiden hintoja jo kalliin autoilun Suomessa
Valtioneuvostossa muhii linjaus, joka uhkaa nostaa autoilun kustannuksia. Kyseessä on hallituksen esitys laiksi fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta, johon Autoliitto on ottanut kriittisesti kantaa. Päästökaupan seurauksena kotitalouksien eli tavallisten kansalaisten sekä elinkeinoelämän liikkumiskustannukset uhkaavat nousta. Autoliitto...
Autoliitto nopeusrajoitusten alentamisesta: koetaanko liikenneympäristöä vastaaviksi?
Suomen suurin autonkäyttäjien etujärjestö Autoliitto on lausunut näkemyksensä mahdollisesta nopeusrajoitusten laskemisesta. Taustalla on maantieverkon nopeusrajoitusohjeen päivittäminen, josta Moottori uutisoi tuoreeltaan 31.5. otsikolla Nopeusrajoitukset voivat laskea 1 800 maantiekilometrillä. Suurimmat muutokset kohdistuisivat 100 km/h rajoitettuihin...
635 hevosvoiman OCTA on Land Rover Defenderin uusi huippumalli – ja huippuudessaan se tahtoo olla jokapaikan höylä
Olimmekin jo etukäteen tietoisia Land Roverin kahdesta tälle vuodelle osuvasta huippu-uutuudesta. Niistä ensimmäisenä parrasvaloihin pääsevä Defender Octa on tässä, eikä ensimmäisen täyssähköisen Range Roverinkaan pitäisi enää kaukana ensi-illastaan olla. Nämä kaksi uutuutta ovat ikään kuin saman genren sisällä toistensa ääripäät. Ääripää...
Kysely paljastaa: yli puolet suomalaisista arvioi riittävän turvavälin täysin alakanttiin
Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilijoista vain alle puolet osasi määrittää taajamassa oikean turvavälin. Taajamassa 40 km/h nopeudella ajettaessa turvavälin tulisi olla vähintään puolet nopeudesta eli 20 metriä. Vastaajista 54 prosenttia uskoi riittävän turvavälin olevan 8–13 metriä. Turvavälin tulisi olla tarpeeksi pitkä, jotta kuljettaja...
Näin paljon sähköautoilu maksaa: 100 kilometrin hinta Suomen ja Euroopan teillä
Sähköautojen myynti on hidastumassa useissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa myynti on laskenut alkuvuonna Automotive Newsin mukaan 15 ja 10 prosenttia, kun taas Belgia ja Ranska ovat onnistuneet kääntämään suuntauksen.Kyse on taantuman, inflaation, epävarmuuden ja sen sellaisen lisäksi nyt myös ladattavan sähkön hinnasta.Saksassa...
Laskimme kaikkien Suomessa edustavien automerkkien mallistojen keski-iät – arvaat varmasti kuka kauppaa vanhinta mallistoa
Ennen kuin listaus lähtee käyntiin, on hyvä käydä läpi vähän kriteereitä, taustoja ynnä muuta. Listauksessa on siis mukana 39 automerkkiä, joista jokainen edustaa virallisesti Suomessa. Yksi tärkeimmistä osoituksista tästä ovat merkin omat suomalaiset nettisivut, joilla näkyvien mallistojen perusteella keski-iät on laskettu. Automalli on osa...
ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle
Tiepalveluraportissa on listattu 156:n Saksassa suositun automallin tielle jättäneet tekniset viat vuodelta 2023. Tuloksissa on otettu huomioon vain automallien tekniset viat, joiden vuoksi auto on simahtanut tien poskeen kesken matkan. Kuljettajan huolimattomuudesta johtuneet viat, kuten esimerkiksi polttoaineen loppuminen, on jätetty pois tilastosta....
Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa
Auton ostoprosessitutkimuksen mukaan auton luotettavuus sekä edulliset käyttö- ja huoltokulut koetaan tärkeimmiksi seikoiksi seuraavan auton hankintaa harkitessa. Tulos käy ilmi autokaupan toimija Auto Bassadonen teettämästä kyselytutkimuksesta. Kyselyyn vastanneista henkilöistä 59 % nosti luotettavuuden yhdeksi tärkeimmistä valintakriteereistä...
Radikaali pudotus miljardista kohti 300 miljoonaa euroa: Autoverotuotot ovat pienentyneet
Vielä vuonna 2018 autoveron tuotto oli lähes miljardi euroa. Viime vuonna autoveron tuotto oli vajaat 380 miljoonaa euroa. Verohallinnosta arvioidaan, että tänä vuonna autoveroa tulee todennäköisesti kertymään reilu 300 miljoona euroa.
Päällystetyistä maanteistä jo noin 10 600 km on huonokuntoisia
Valtion maanteitä on yhteensä noin 78 000 km, josta 50 500 km on päällystettyjä ja 27 000 km sorateitä. Aiemmin on määritelty, että päällystetyistä maanteistä noin 8 800 kilometriä on huonokuntoisia. Väylävirasto on kuitenkin muuttanut vastikään kuntomäärittelyä, joka tarkoittaa, että nyt huonokuntoisten päällystettyjen maanteiden kilometrimäärä on...
Uutta tekniikkaa: Audi A5:n himmenevä panoraamakatto
Isot panoraamakatot ovat hienoja. Ne luovat matkustamoon aivan uudenlaisen avaruuden ja valon tunteen. Kuumana päivänä iso lasi vain lämpenee ja myös päästää sisään lämpöä, joten sen ja matkustamon väliin tarvitaan väliverho – mielellään tietysti sähkökäyttöinen. Entä jos olisi olemassa toisenlainen ratkaisu? 48 voltin tekniikkaa tämäkin...
Sähköautoilun Peruskurssi nyt julki! ILMAINEN!
Rekisteröidy ilmaiselle Sähköautoilun Peruskurssille tai tutki kurssia vierastilillä: https://www.workseed.fi/web/fi/tutustu/
Secto Rally Finland 2024 reittiopas: Suomen MM-rallin konkari esittelee kaikki erikoiskokeet
Reitin arvioi kilpailunumeron 37 Toyota GR Yaris Rally2:ssa kartanlukijana istuva, pitkän linjan ammattilainen Marko Salminen. Hän lukee nuotteja Toyotan nuorten japanilaiskuljettajien koulutusohjelmassa ajavalle Yuki Yamamotolle. Salminen, 45, on osallistunut Suomen MM-ralliin 12 kertaa aiemmin ja ollut osaltaan vauhdittamassa mm. Janni Hussin nousua...
Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyyn vastanneista vajaa puolet eli 42 prosenttia voisi harkita hankkivansa ladattavan hybridisähköauton ja 27 prosenttia harkisisi täyssähköautoa, jos olisi hankkimassa autoa. Vuonna 2022 täyssähköautoa harkitsevien osuus oli 20 prosenttia, joten kiinnostus täyssähköautoja kohtaan on selkeästi kasvanut. Bensiiniautoa...
Uusi sähköauto alle 40 000 eurolla – uudet automerkit tarjoavat kiinnostavia vaihtoehtoja
Autoilun sähköistyminen on tuonut Suomen teille paitsi uusia automalleja, myös kokonaan uusia automerkkejä. Erityisesti kiinalaiset automerkit jatkavat vahvaa rynnistystään Suomen markkinoille. Osa uusista tai uudehkoista merkeistä on perinteisten autovalmistajien luomia erillisiä sähköautobrändejä, mutta joukossa on myös täysin uusia valmistajia. Kansanmerkkien...
Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen
Tällä kertaa tämä juttusarja ei käsittele sanan varsinaisessa merkityksessä logonvaihtoa, vaan enemmänkin jäljitelmää, joka toki kuuluu samaan sarjaan. Teema tulee Moottorin viime viikolla täällä verkossa julkaisemasta artikkelista Suomen presidenttien autoista viimeisen sadan vuoden ajalta. Yksi ulottuvuus virka-autojen hankinnassa oli pitkään puolueettomana...

Kommentit