Tässä blogikirjoituksessa käsitellään musiikkialan ja median ajankohtaisia ilmiöitä. Mukana on niin nostalgisia muistoja kuin tuoreita teknologisia mullistuksiakin. Artikkelit käsittelevät muun muassa musiikkivideoiden historiaa, artistien taloudellisia haasteita suoratoistopalveluiden aikakaudella sekä tekoälyn vaikutusta musiikin ja median tuotantoon. Lisäksi pohditaan fyysisen median, kuten Blu-ray-levyjen ja kasettien, katoamista sekä alan osaamistarpeiden muutoksia.
Kenties televisioluvan ohella Suomen vihatuimman, jo historiaan kadonneen veroluonteisen maksun titteliä kantanee ns. kasettimaksu eli viralliselta nimeltään yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu. Aiemmin hyvitysmaksua perittiin mm. tyhjien C-kasettien, tyhjien CDR-levyjen, tyhjien DVD-levyjen ja tallentavien digiboksien kovalevyjen hinnasta. Suomalaiset...
Deepfake- eli syväväärennösteknologialla tarkoitetaan kuvia, videoita tai äänitteitä, joissa todellinen hahmo kopioidaan sanomaan tai tekemään asioita, joita hän ei ole todellisuudessa tehnyt. Pääkuvan video kertoo kuvin ja videoin esimerkkejä syväväärennöksistä. Videoon liittyvät tehtävät löydät artikkelin lopusta.Syväväärennökset ovat kehittyneet...
Legendaarisen Bomfunk MC's -yhtyeen Freestyler-musiikkivideo nosti Helsingin metron maailmankartalle. Nykypäivänä musiikin kuluttajien huomio on pirstaloitunut eri kanaviin. Jutun lukee koneääni.Lue lisää.Kuvat ja videot:Kristiina LehtoVaalea, rastapäinen poika ohjaa laitteen avulla ohikulkijoita Helsingin metroksi tunnistettavassa ympäristössä.Suomalaisen...
Toni Wirtanen oli itseoikeutettu lavan keskipiste, kun Apulanta ja Sinfonia Lahti tekivät onnistuneen yhteiskeikan Nokia-areenassa. Kuva: Jukka Ritola/Aamulehti
Artistit ovat valittaneet jo vuosien ajan siitä, miten suoratoistopalvelut riistävät artisteja ja että musiikkia tekemällä ei pysty enää elämään. Tilanne on mielenkiintoinen, sillä kuluttajat käyttävät nykyisin enemmän rahaa musiikkiin kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna levymyynti, suoratoisto ja radiokorvaukset kilauttivat musiikkiteollisuuden...
Fyysinen media alkaa olemaan pikkuhiljaa kuollut, ainakin elokuvien osalta. Korealainen kuluttajaelektroniikkajätti LG on päättänyt lakkauttaa Blu-ray -soitinten valmistuksen. Aiemmin saman tempun ovat tehneet mm. Sony, Oppo ja Samsung. LG:n päätöksen jälkeen viimeinen suuri Blu-ray -soitinten valmistaja on japanilainen Panasonic. Toisen...
Tämä selvitys kokoaa yhteen viime vuosien aikana tehtyjen, media-alaan liittyvien tutkimusten, selvitysten ja muiden aineistojen tuloksia alan osaamistarpeiden näkökulmasta. Selvitys on tehty osana Uraohjain+-hanketta (ESR+ 2023–2025), jonka tarkoituksena on rakentaa kokonaisvaltainen työllistymisen tukimalli ICT-, ohjelmisto- ja media-aloille. Osaamistarveselvityksen...
Teksti: Aki Nuopponen Kun tieto Heikki Silvennoisen (27. huhtikuuta 1954 – 18. joulukuuta 2024) menehtymisestä saavuttaa jokaisen suomalaisen tänään, jokaiselle meistä tulee mieleen joitain ihan tiettyjä asioita tai muistoja hänestä. Silvennoinen on koskettanut jokaista suomalaista tavalla, jonka osa tunnistaa ja tunnustaa heti, ja osa ei välttämättä...
Aloittelin tätä palstaa kesällä 2019 samoin kuin Soundiin kirjoittamistakin. Konsepti oli selvä: kirjoittaisin hienoista suomenkielisistä biiseistä. Palsta tarvitsi vielä nimen. Ulkoistin asian Facebookiin. Muuan läheiseni ehdotti otsikkoa Martti Luther ja muovipussi. Ismo Alanko -fanius on meitä muun ohessa yhdistänyt, ja tajusin kulttuurihistoriallisen...
1 h 27 min · konsertti · musiikki · rento · lämminhenkinen Vuonna 1973 Coitus Int -niminen bändi kiipesi Tampereen Yo-talon lavalle rokkaamaan. Samana syksynä Juice Leskisen johdolla bändi julkaisi levyllisen alkuperäistä suomenkielistä rokkia. Myöhemmin sitä alettiin kutsua Manserockiksi. Tasan 50 vuotta tuon keikan jälkeen, syyskuussa 2023, bändin...
Kaikkien rakastama, avoimen lähdekoodin videosoitin VLC on eräänlainen dinosaurus, joka on onnistunut pysymään suosittuna jo lähes 24 vuoden ajan. Ohjelma on tunnettu siitä, että se osaa toistaa käytännössä kaikkia mahdollisia videoformaatteja, ilman mitään lisäpalikoita tai koodekkeja. Ohjelma julkaistiin alunperin jo vuonna 2001 ja se on vuosien...
Varsin yllättävä ilmoitus tupsahti tiedotteensa japanilaiselta elektroniikkajätti Sonylta. Tiedotteessa oli vähemmän yllättävää se, että yhtiö lopettaa helmikuussa 2025 tallennettavien tyhjien Blu-ray -levyjen valmistuksen lopullisesti. Syynä on vähentynyt kysyntä. Sonyn ilmoitus on selkeää jatkumoa monien muidenkin yhtiöiden päätökselle...
Sorry! Something went wrong Is your network connection unstable or browser outdated?
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla jalkapalloilijaksi tai poplaulajaksi. Ihailin erityisesti Peleä ja Bob Dylania.Teini-iässä inhosin erityisesti maksalaatikkoa. Toisaalta se teki minusta vegetaristin.Minuun jäi pysyvät jäljet, kun ystäväni veti itsensä kiikkuun kotitalonsa vintissä koulun joululomalla. Olen omistanut Karille biisin nimeltä Gabriel.Liikutun...
Tampereen ammattikorkeakouluKuva: Jonne RenvallAudiovisuaalisella alalla koetaan mullistuksia suhdannevaihtelun, tekoälyn, julkisen rahoituksen epävakauden sekä kansainvälistymisen vuoksi. AV UP – Uutta osaamista av-alalle -hankkeen ensimmäinen toimintavuosi on nyt takana. Hanke tasoittaa alan osaajien ja yritysten tietä kohti valoisampaa huomista....
Variety uutisoi, että näyttelijä Hank Azaria on huolissaan tekoälystä. Hän on toiminut Simpsonit-sarjan ääninäyttelijänä 36 vuotta ja luonut yli 100 eri äänistä hahmoa sarjaan. ”Pian tekoäly pystyy luomaan ne äänet uudelleen, jotka olen luonut lähes neljän vuosikymmenen aikana. Se on surullista. Eikä tarvitse edes mainita miten väärin on varastaa...
Neil Young Chrome Hearts -yhtyeineen lähtee ensi kesänä maailmankiertueelle, jonka tiimoilta legendaarinen artisti saapuu muun muassa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Nyt Youngin virallisilla nettisivuilla tiedotetaan, että maailmankiertue tullaan aloittamaan ilmaiskonsertilla sodan runtelemassa Ukrainassa. Tarkempia tietoja konsertista, kuten paikka...
Maaliskuun lopulla alkaa puolentoista vuosikymmenen jälkeen seuraava suuri digiloikka Suomen televisiossa, kun perinteisen tarkkuuden ns. SD-kanavat lakkaavat toimimasta antenniverkossa. Arvioiden mukaan noin 80 000 kotitaloutta tulee huomaamaan viimeistään 31.3.2025 sen, että Ylen kanavat eivät näy enää lainkaan. Seuraava shokki iskee 30.6.2025,...
Kuvien tuotanto tekoälyllä on ottanut isoja harppauksia tänä vuonna. Oikealla promptauksella Midjourneylla saa luotua jo ihan aidoista valokuvista erottumatonta sisältöä. Paras tapa luoda kuvia on kuitenkin yhdistää tekoäly ja ihminen: Jälkikäsittelyt Photoshopissa tai Lightroomissa tuovat lisää kontrollia
Kommentit
Lähetä kommentti