Tekoälyn kehitys on nyt nopeampaa kuin koskaan. Uusia tekoälymalleja ja -sovelluksia julkaistaan jatkuvasti, ja ne muuttavat tapaamme tehdä töitä, kommunikoida ja käyttää teknologiaa. Samalla herää kuitenkin huoli tekoälyn eettisyydestä, turvallisuudesta ja vaikutuksista yhteiskuntaan. Myös perinteiset teknologiat, kuten viivakoodit ja mobiilimaksaminen, ovat murroksessa. Tässä blogikirjoituksessa sukellamme syvemmälle näihin ajankohtaisiin teemoihin ja pohdimme, mihin suuntaan teknologia on menossa.
Kaikki tietävät viivakoodit. Käytännössä kaikissa ostamissamme tuotteissa on viivakoodeja, olipa kyseessä sitten elintarvikkeet, elektroniikka tai vaatteet. Kirjoitimmekin vuosia sitten viivakoodien historiasta: viivakoodit olivat alunperin pyöreitä, eivätkä nykyisenkaltaisia suorakulmioita. Suomessa ne tulivat käyttöön ruokakaupoissa 1980-luvun...
Tekoälyn kasvulle ei näy loppua. Ja yksi koko pelin voittajista on ehdottomasti teknologiajätti Microsoft. Vaikka kuluttajalle päin tuntuu, että Microsoftin tekoälyvillitys on nimenomaan sitä, että yhtiö tunkee Copilottiaan kaikkiin mahdollisiin tuotteisiinsa, niin se ei ole tarinassa kuin jäävuoren huippu. Ison tilin Microsoft tekee nimenomaan...
Tällä hetkellä käytettävissä olevat tekoälyratkaisut eivät vielä ajattele ihmisen tapaan, eikä niillä ole vielä siis varsinaista mieltäkään. On kuitenkin nähtävissä kolme mahdollista kehityskulkua, joiden ansiosta ajatteleva kone voisi olla sittenkin mahdollista rakentaa. 1. Modulaariset tekoälyjärjestelmät Ensimmäinen on nykyjärjestelmien...
Web3, jota usein kutsutaan internetin seuraavaksi sukupolveksi, herättää sekä innostusta että huolta teknologian asiantuntijoiden ja tavallisten käyttäjien keskuudessa. Web3, eli kolmannen sukupolven internet, lupaa mullistaa tapamme käyttää, hallita ja jakaa tietoa. Web3 tarjoaa meille mahdollisuuden rakentaa avoimempi, läpinäkyvämpi ja demokraattisempi...
Microsoft on uudelleenbrändännyt kuukausimaksuun pohjautuvan toimisto-ohjelmistopakettinsa. Aiemmin Microsoft 365 Office -nimellä tunnettu kokonaisuus on vaihtanut nimeä myös tietokoneilla ja tunnetaan nyt nimellä Microsoft 365 Copilot. Eli vuosikymmenet Officena tunnetun kokonaisuuden nimestä on tipautettu pysyvästi se Office-osa pois ja sen...
Joukko teknologiayhtiöitä on perustanut yhteisen tekoälylaskentaan keskittyvän yrityksen, The Stargate Projectin. Stargaten suunnitelma on käsittämättömältä kuulostavassa mittakaavassa, sillä yhtiö aikoo rakentaa 500 miljardilla dollarilla eli noin 480 miljardilla eurolla palvelinkeskuksia tekoälylaskentaa varten. Stargatessa ovat mukana...
Tällä viikolla: OpenAI julkaisi tekoälyagentin, Deepseek-R1 haastaa OpenAI:n lippulaivamallin, tekoälyn suunnittelemien lääkkeiden kliiniset kokeet aloitetaan, Trump julkaisi isot tekoälysijoitukset ja Kiina järjestää ihmisten ja robottien maratonkilpailun Tämä kirjoitus Tekoälyuutiset: OpenAI:n uusi tekoälyagentti osaa käyttää tietokonettasi julkaistiin...
Tekoälyn rooli liiketoiminnassa kasvaa jatkuvasti. Se muuttaa tapaa, jolla yritykset käyttävät tietoa ja tekevät päätöksiä. Raportoinnin ja analytiikan osalta tekoälyn avulla voi löytää uusia näkökulmia, automatisoida datan hallintaa ja hyödyntää tietoa paremmin liiketoimintaprosesseissa. Tekoäly ei pelkästään nopeuta analytiikkaa, vaan voi myös tuoda...
Viime päivinä otsikoita on hallinnut kiinalainen Deepseek-tekoäly ja sen teknologiset harppaukset. Juuri kun kovin häly Deepseekin ympärillä on hieman hiljentynyt, Kiinasta kuuluu lisää uutisia.Keskiviikkona kiinalainen Alibaba-yhtiö on julkistanut uuden version Qwen-tekoälystään.Uutistoimisto Reutersin mukaan Alibaba väittää tekoälynsä voittavan yhdysvaltalaiset...
Valokuituverkko oli syyskuun 2024 lopussa saatavilla jo 68 %:ssa Suomen kotitalouksista. Maksimilatausnopeudeltaan vähintään 1 gigan kiinteän yhteyden saatavuus kattoi 75 % kotitalouksista. Traficom on julkaissut uusia saatavuustietoja osana kiinteiden viestintäverkkojen kehityksestä Suomessa kertovaa tilannekuvaa.
Generatiivisen tekoälyn avulla tehty roskasisältö on hyvää vauhtia täyttämässä internetin. Ongelma oli iso jo ennen DeepSeekiä, joka vain pahentaa tilannetta lisäämällä kiinalaisen propagandan osuutta. Tämän kirjoituksen voi tiivistää kolmeen pääväitteeseen, jotka käyn alempana tarkemmin läpi: Laajoihin kielimalleihin perustuvat chatbotit tuottavat...
Tällä viikolla: OpenAI julkaisi GPT-5 aikataulun, Apple tutkii robottien kehittämistä, Antrophicin raportti tekoälyn vaikutuksista työelämään, OpenAI:n Super Bowl-mainos, DeepSeekin iOS-sovelluksen ongelmat ja Hugging Facen AI-sovelluskauppa Tämä kirjoitus Tekoälyuutiset: OpenAI:n GPT-5 vihdoin julki julkaistiin aluperin sivustolla Sijoittaja.fi.
posted 3m ago by Janne Yli-Korhonen via AfterDawn Google on tänään tuonut päivityksen Workspaceen, jonka myötä suomalaiskäyttäjät pystyvät hyödyntämään Gemini-tekoälyä Googlen eri sovelluksissa suomeksi. Tämä tarkoittaa, että Google Docs-, Sheets-, Drive- ja Gmail-käyttäjät voivat tästä viikosta eteenpäin käyttää palvelun Gemini-sivupaneelia myös suomeksi. Myös kuvien luominen onnistuu jatkossa...
Pauli Sortti, Asianajotoimisto Roihu Oy. EU:n tekoälyasetus (AI Act, tullut voimaan osittain 1.8.2024) on ensimmäinen laatuaan oleva lainsäädäntö, jonka tavoitteena on säännellä tekoälyn käyttöä Euroopassa. Asetus pyrkii varmistamaan, että tekoälyjärjestelmät ovat turvallisia, luotettavia ja eettisiä. Yksi keskeinen osa tätä tavoitetta on tekoälylukutaidon...
AI Finlandin ja Business Finlandin yhteisjulkaisu 'Tekoälyn tila Suomessa 2025' tarjoaa katsauksen tekoälyn hyödyntämisen ja kehittämisen tilasta Suomessa. Katsaus antaa kokonaiskuvan tekoälykentän toimijoista listaamalla tekoälypainotteisia startupeja, nostamalla esiin yritysten tapoja hyödyntää tekoälyä liiketoiminnassaan sekä kartoittamalla kiinnostavia...
54 min · dokumentti · asia · havainnollistava · hätkähdyttävä Tekoäly helpottaa elämää, mutta tekoälyn ydin pysyy piilossa. Samalla kun jättimaiset datakeskukset kuluttavat sähköenergiaa paperikoneiden verran ja kuivattavat jokia, miljoonat työntekijät ympäri maailmaa tekevät yksitoikkoista työtä olemattomalla palkalla ruokkiakseen teknologiajättien...
TEKOÄLYSTÄ PUHUTTAESSA MONELLE tulee ensimmäisenä mieleen keskustelubotit kuten ChatGPT ja Copilot sekä tekoälymalleja hyödyntävät kuvageneraattorit. Samalla voi jäädä huomaamatta, että paljon useammin käytämme tekoälyä muiden kuin varsinaisten tekoälysovellusten parissa: nimittäin sosiaalisen median palveluissa. Käytetyimmissä somepalveluissa koneoppimista...
posted 4m ago by Janne Yli-Korhonen via AfterDawn DNA kertoo tiedotteessaan, että operaattorin verkossa on avattu mahdollisuus reaaliaikaisen tekstin puheluihin (RTT, Real-time text). Tämä ominaisuus tarkoittaa sitä, että puhelun osapuolet voivat kirjoittaa tekstiä toisilleen natiivisti ja reaaliaikaisesti puhelun aikana eli vastaanottaja näkee välittömästi toisen osapuolen kirjoittaman tekstin...
posted 4m ago by Janne Yli-Korhonen via AfterDawn Suomessa suosittu MobilePay vahvisti vuosi sitten sovelluksen saavan lähimaksun eli ominaisuuden, jonka ansiosta MobilePaylla voi helposti maksaa ostoksensa kaupan kassalla. Nyt MobilePay on vahvistanut tiedotteessaan, että suomalaiset käyttäjät pääsevät hyödyntämään lähimaksua vuoden 2025 kesällä. Lähimaksut
Kommentit
Lähetä kommentti