Digihuijauksista kauppasotaan: Epävarmuuden aika


Artikkelikokoelma paljastaa huolestuttavan kuvan digitaalisen maailman haavoittuvuudesta ja kansainvälisen politiikan epävarmuudesta. Vaikka Suomi.fi-palvelun kaltaiset digitaaliset innovaatiot saavatkin ansaitusti tunnustusta, samalla verkkohuijaukset ja tietoturvaloukkaukset uhkaavat kansalaisten turvallisuutta ja luottamusta digitaalisiin palveluihin.

Erityisen kriittinen näkökulma kohdistuu Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin protektionistiseen kauppapolitiikkaan. Artikkelit tuovat esiin, kuinka Trumpin asettamat tullit eivät ainoastaan uhkaa nostaa kuluttajahintoja, vaan myös horjuttaa kansainvälistä kauppajärjestelmää ja lietsoo kauppasodan riskiä. Euroopan vastatoimet ja analyysit osoittavat, että Trumpin politiikka nähdään laajalti uhkana monenväliselle yhteistyölle ja vapaalle kaupalle.

Lisäksi artikkeleissa tuodaan esiin huoli Venäjän mahdollisesta aggressiosta Euroopassa. Asiantuntijoiden arviot maalaavat hälyttävän kuvan Euroopan puolustuksen tilasta ja korostavat tarvetta vahvistaa yhteistä puolustuskykyä. Artikkelit paljastavat, kuinka kansainvälinen poliittinen tilanne on entistä epävakaampi ja arvaamattomampi, mikä edellyttää Euroopalta vahvempaa yhtenäisyyttä ja strategista ajattelua.

Suomalainen: Älä ikinä klikkaa näitä viestejä! – Liikkeellä taas uusia huijauksia, voit menettää pankkitunnuksesi rikollisille
Liikkeellä on taas veronpalautusteemaisia huijauksia, mutta ainakaan tämä ei ole erityisen uskottava. Näin alkeellisia huijauksia ei kuitenkaan tehtäisi, elleivät nekin toimisi.
Lähes kaikkien suomalaisten käyttämä verkkopalvelu palkittiin maailman parhaana
Lähes kaikkien suomalaisten käyttämä Suomi.fi -palvelu on valittu maailman parhaaksi julkisen hallinnon palveluksi World Government Summit -tapahtumassa. Suomi.fi on Digi- ja väestötietoviraston kehittämä palvelu, joka toimii mm. keskitettynä kirjautumispalveluna kaikkiin julkishallinnon palveluihin Suomessa. Lisäksi Suomi.fi toimii myös julkisten...
IP-oikeudet - Kopiraittilan Koulu
IP-oikeudet IP-oikeudet suojaavat luovaa työtä sekä ihmisten kehittämiä tuotteita, palveluita ja innovaatioita. Niillä suojataan yksilöiden ja yritysten aineetonta omaisuutta, jota ei voi nähdä tai koskettaa. Tällaista omaisuutta ovat esimerkiksi keksinnöt, tavaramerkit, muotoilu sekä luovat teokset, kuten musiikki, kirjat, taideteokset, elokuvat...
Ruotsi haluaa takaoven salattuun Signal -viestisovellukseen - Signal sanoo estävänsä ruotsalaiset, jos laki menee läpi
Salatussa viestiliikenteessä on yksi pikaviestin ylitse muiden, kun tarkastellaan tahoja, jotka sen käyttöä suosittelevat. Kyseessä on tietysti Signal. Sitä käyttävät käytännössä kaikki journalistit, mutta myös mm. Yhdysvaltain senaatti, Ruotsin puolustusvoimat sekä Euroopan komissio. Sovellus toimii pitkälti samalla tavalla kuin vaikkapa...
Vihattu kasettimaksu näyttää tekevän paluun lähes varmasti - perittäisiin kännyköistä, tietokoneista ja kovalevyistä
Uutisoimme jo viime syksynä, että Opetus- ja kulttuuriministeriö harkitsee Suomen vihatuimmaksi maksuksikin kuvatun kasettimaksun - eli viralliemmin yksityisen kopioinnin hyvitymaksun - paluuta. Suomessa perittiin hyvitysmaksua aiemmin mm. tyhjistä CDR-levyistä, tyhjistä DVD-levyistä ja tallentavien digiboksien tallennustilasta. Suomalaiset jälleenmyyjät...
Kasvuriihi-hankkeen loppuraportti
Hyppää sisältöön JavaScript is disabled for your browser. Some features of this site may not work without it. Drag to outliner or UploadClose
Portugali ei haluakaan F-35:a – Syy Trumpin hallinto
Portugalin väistyvä puolustusministeri painotti liittolaisten ennustettavuutta hankintapäätöksissä.
"Valitse eurooppalainen!" - selaimen lisäosa kertoo sivuille mentäessä, jos tarjolla olisi eurooppalainen vaihtoehto
Teknologia on yhä enenevissä määrin myös politiikkaa - ja valintoja. Ja yhä useammat kuluttajat ovat valmiita tekemään valintoja, puolesta tai vastaan. Asian tiimoilta on väännetty viime vuosina paljonkin kättä, mutta vuosien ajan keskiössä olivat lähinnä kiinalaiset palvelut ja tuotteet. Aiheeseen vahvasti liittyen ylläpidämme listaa kännykkämerkkien...
Yliopistot | Aalto-yliopisto keskeyttää rahoitushakemukset Yhdysvaltoihin
Yliopistot|Linjauksen rahoitushakemusten keskeyttämisestä teki yliopiston rehtori yhdessä muun johdon kanssa. Aalto-yliopisto hakee normaalisti paljon tutkimusrahoitusta Yhdysvalloista.Aalto-yliopisto on päättänyt keskeyttää rahoitushakemukset Yhdysvaltoihin.Syynä ovat Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa monimuotoisuuteen liittyvät...
Pirkanmaan edunvalvontaryhmä: Kasvupanostukset Pirkanmaalle säteilevät kauaksi - Pirkanmaan liitto
Ryhmä esittää päättäjille konkreettisia toimenpiteitä, joilla voidaan vauhdittaa Suomen talouden kasvua ja vahvistaa maan asemaa kansainvälisessä kilpailussa.
Hallitus uudistaa valtion aluehallintoa – tavoitteena sujuvampi luvitus ja yhdenmukaisempi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta
Uudistuksessa perustettaisiin valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Uudella virastolla on 18 toimipaikkaa ja sen päätoimipaikaksi tulisi Tampere. Lisäksi perustettaisiin kymmenen alueellista elinvoimakeskusta, joilla on toimipaikka jokaisessa maakunnassa. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa talouden kestävää kasvua yhdenmukaistamalla lupa- ja...
(Epä)amerikkalaisia tapahtumia
Jo nyt on nähtävissä, että USC monien muiden yliopistojen tavoin on alkanut muuttaa linjaansa vastaamaan uuden hallinnon näkemyksiä.
Asiantuntijalta huolestuttava arvio: Tänne Venäjä iskee Euroopassa Ukrainan jälkeen – ”Etsii heikkouksia ja testaa niitä”
Tutkija maalaa hälyttävän kuvan Euroopan puolustuksen tilasta, vaikka Suomi on toiminut esimerkillisesti. Mahdollista ”halukkaiden liittoumaa” saattaa hänen mukaansa odottaa yhteenotto Venäjän kanssa.
Nyt se tapahtui: Jättimäinen DNA-analyysipalvelu meni nurin, 15 miljoonan ihmisen geenitiedot myydään
Kerroimme pari päivää sitten, miten viranomaiset varoittivat jättimäisen DNA-selvityksiä tekevän firman lähestyvästä kaatumisesta. Tuolloin Kalifornian viranomaiset kehottivat ihmisiä pyytämään pikaisesti omien geenitietojensa poistoa, etteivät tiedot päädy konkurssipesän kauppatavaraksi. Päivää myöhemmin varoittelusta tuli totta, sillä 23andMe...
Suomalaiset kyllästyivät huijauksiin: Mobiilivarmenteesta tuli yhtäkkiä huikean suosittu
Sekä viranomaiset että operaattorit ovat etenkin viimeisen vuoden aikana tiedottaneet aktiivisesti tavasta, jolla pystyy eded hieman suojautumaan mahdollisilta verkkohuijauksilta. Ja viesti tuntuu menneen perille. Kyseessä on tietysti mobiilivarmenne. Suomen erikoispiirre on se, että meillä viranomaistenkin palveluihin kirjaudutaan pääsääntöisesti...
Talouskasvu edellyttää digitaalista kilpailukykyä – Miten varmistetaan datatalouden kasvu ja riskien hallinta?
Yhteiskunta vaatii toimiakseen infrastruktuurin sekä palvelut (ns. pehmeä infrastruktuuri), jotka ovat aina toimintakykyisiä ja tuovat yrityksille vakautta ja kilpailuetua. Talous rakentuu kasvavissa määrin datan ja sen hyödyntämisen varaan. Jos data ei liiku ja jalostu, jäävät siitä saatavat hyödyt saavuttamatta.   Digitalisaation mahdollisuudet...
Jättifirmat mainostavat taas Twitterissä - mahdollisimman vähän, mutta sen verran, että eivät joudu Muskin vihan kohteeksi
Financial Timesin saamien tietojen mukaan maailman suurimmat yhtiöt ovat palanneet taas mainostamaan Elon Muskin omistamassa Twitterissä (X). Yhtiöt lopettivat pitkälti palvelussa mainostamisen sen jälkeen, kun Musk osti Twitterin itselleen, muutti sen nimen X:ksi ja alkoi muuttamaan palvelua äärioikeistolaista sisältöä ja salaliittoteorioita...
Trumpin tullit voivat nostaa mm. iPhonejen hintoja käsittämättömän paljon Yhdysvalloissa
Donald Trumpin hallinto ilmoitti myöhään eilisiltana koko maailmaa koskevista rankoista tulleista, jollaisia maailmassa ei olla nähty lähes sataan vuoteen. Erityisen pahasti tullit iskevät kahteen suureen elektroniikkaa valmistavaan maahan, eli Kiinaan ja Vietnamiin, joissa valmistetaan lähes kaikki maailman elektroniikka. Kiina on ollut...
Trump valehteli silmää räpäyttämättä räikeästi Euroopasta – Näin väitteisiin vastataan
Donald Trump on asettanut 25 prosentin tuontitullit kaikille ulkomailta tuoduille autoille. Euroopan osalta perustelut eivät kestä faktantarkistusta.
Analyysi: Trump julisti kauppasodan koko maailmalle ja otti suuren poliittisen riskin
WASHINGTON Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli lupaillut viikkojen ajan vapauttavansa amerikkalaisen talouden kahleistaan huhtikuun alkupuolella.Hän oli luvannut tehdä sen asettamalla ”vapautuksen päivänä” korkeat tuontitullit ympäri maailman.Kysymys kuului, aikoiko Trump julistaa 20 prosentin tasatullin

Kommentit