Autoilu ja liikenne ovat jatkuvassa muutoksessa, ja viimeisimmät uutiset tuovat esiin mielenkiintoisia kehityssuuntia. Tulevaisuudessa näemme yhä enemmän autonomisia ajoneuvoja, kuten robottibusseja, jotka liikkuvat ilman kuljettajaa. Teknologian kehittyessä myös valvontamenetelmät, kuten poliisin droonivalvonta, yleistyvät.
Sähköautojen markkinat kasvavat edelleen, ja valmistajat tuovat jatkuvasti uusia malleja markkinoille. Erityisen kiinnostavaa on Toyotan suunnitelma tuoda markkinoille edullinen, sähköinen "mopoauto". Samalla perinteiset autonvalmistajat, kuten Mercedes-Benz ja Volvo, tekevät merkittäviä muutoksia mallistoissaan ja strategioissaan.
Lisäksi uutisissa käsitellään autoilun käytännön asioita, kuten renkaiden valintaa sähköautoihin, vedyn hinnan vaihteluita ja uusien autojen ajoavustinjärjestelmien mahdollisia ongelmia. Myös Kiinan autoteollisuuden voimakasta kasvua ja sen vaikutuksia globaaleille markkinoille pohditaan.
Liikenteessä nähdään tänä vuonna ensimmäiset täysin itsenäisesti kulkevat robottibussit alan johtavan yrityksen mukaan.Useissa Suomen kaupungeissa on kokeiltu robottibusseja, mutta tähän asti kyydissä on ollut työntekijä varmistamassa, että kaikki toimii.Robottibusseja operoivan Remoted oy:n toimitusjohtaja Tatu Nieminen kertoo, että teknologiassa on...
posted 5m ago by Marko Jokela via Moottori Poliisi on ottanut droonit käyttöön myös liikenteen valvonnassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.fi. Moottori haastatteli aiheesta poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Pasi Rissasta, joka kertoo, että poliisi hyödyntää tällä hetkellä drooneja satunnaisesti liikennevalvonnassa.– Droonien käyttöä tullaan lisäämään mahdollisuuksien mukaan ja tekniikan...
posted 6m ago by Eetu Kokkonen via Moottori Toyotan kuudetta kertaa järjestämässä Toyota Kenshiki Forumissa esiteltiin tulevien tuotantoautojen lisäksi tuttuun tapaan myös konsepteja. Näistä mielenkiintoisin oli, uskokaa tai älkää, käytännössä mopoauto.Selvennetään vähän tilannetta. Toyota tunnetaan parhaiten autonvalmistajana, mutta iso osa tietänee, että kyseessä on paljon isomman skaalan yhtiö....
posted 7m ago by Antti Kautonen via Moottori Autoharrastaminen on toisinaan vähän kuin jatkoa pienoismalleilla leikkimiselle. Budjetit vain kasvavat, ja mikäli autoihin on mahdollista sijoittaa suuria summia, joillakin autoista innostuneilla on vain taivas rajana. Miksi ei ostaa kourallinen Porscheja kerralla? Nyt myytävät kuusi 991-korimallin Porsche 911:tä kulkevat kätevästi MAN TGX-autonkuljetusauton...
posted 7m ago by Tuomas Rajala via Moottori Mazda ei ole koskaan kulkenut autoteollisuuden valtavirran mukana, eikä se tee sitä myöskään sähkömalli 6e:n kohdalla. Kyseessä on nimittäin rehti viistoperä, eikä nykysuuntauksen mukaan mediaseksikäs SUV-sämpylä.Mazdan muotokieli on tuttua, mutta mukana on myös uutta. Muotoilua voi hyvällä syyllä sanoa veistokselliseksi, ja ajattoman tyylikkääksi....
posted 7m ago by Benjamin Helander via Moottori Parhaillaan Helsingin Messukeskuksessa käynnissä olevilla Auto 25 Mobility -messuilla on esillä konseptiauto, joka enteilee yllättävän suuren muutoksen alkua Mercedes-Benzin mallistossa. Roomassa puolestaan sai juuri messujen alla enimmäkseen digitaalisen ensi-iltansa tuotantomallinen uusi CLA, joka todellakin laittaa muutoksen liikkeelle. Ensimmäinen...
Opel Grandland saa kannettavakseen merkin lippulaivan kunnian, jollei sitä sitten Zafira –pikkubussille halua antaa. Oi niitä aikoja, kun Opelin lippulaivoja olivat Diplomat, Admiral tai Senator. No toisaalta kuuluminen ranskalais-italialaiseen Stellantis –konserniin ei ole vanhan GM-merkin kunniakkaimpia hetkiä muutenkaan. Kooltaan kasvanut toisen...
posted 7m ago by Benjamin Helander via Moottori Škoda Enyaq on viihtynyt hyvin Suomen automyyntitilastojen kärkipaikoilla koko vajaan 5-vuotisen olemassaolonsa ajan, ja on kuin varkain kerryttänytkin tuon lähes puolen vuosikymmenen iän. Suurin uhka Enyaqin mahdille Suomen sähköautojen myyntitilastossa taitaa tulla tällä hetkellä Škodan omasta mallistosta, uudesta aluevaltauksesta Elroqista, joka...
posted 7m ago by Tuomas Rajala via Moottori Kiinalaisautot saapuivat kotimaan automarkkinoille pari vuotta sitten suurella kohinalla ja tohinalla. Suomi on Euroopan mallimaita sähköautoilun suhteen, ja useimmat kiinalaismerkit ovat luottaneet siihen, että juuri sähköautot menevät kaupaksi täkäläisillä markkinoilla.Myyntilukemat eivät ole olleet kovinkaan kummoisia, ja esimerkiksi BYD on napannut...
posted 7m ago by Vesa Eskola via Moottori Moottori pääsi Pariisin muotiviikkojen jälkimainingeissa tutustumaan tarkemmin Jaguarin kohua herättäneeseen Type 00 -konseptiautoon. Samalla mietimme hieman Jaguarin historiaa – mutta vielä enemmän tulevaisuutta. Epäonnistuttuaan kilpailussa saksalaisia premium-merkkejä vastaan ei perinteiselle brittimerkille jäänyt oikeastaan vaihtoehtoa. Samalla...
Nykyaikaiset autot ovat pari tonnia painavia, renkailla varustettuja tietokoneita. Tämän ymmärtäminen on aiheuttanut ongelmia useissakin perinteisissä autojäteissä, jotka eivät ole välttämättä oppineet kovinkaan nopeasti softataloiksi. Samaan aikaan suoraan nykyaikaan syntyneet uudet autovalmistajat ovat olleet tavallaan etulyöntiasemassa, kun...
Ruotsalaislehti Ny Teknik testasi, kuinka BMW iX5 Hydrogen selviää 1 500 kilometrin matkasta Münchenistä Tukholmaan ja millaisia haasteita vetyautoilija kohtaa pitkällä matkalla.
Uusissa autoissa on yhä enemmän ajoa avustavia järjestelmiä, mutta vastuu ajamisesta on aina kuljettajalla. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on saanut viime kuukausina ilmoituksia yllättävistä tilanteista, joissa ajoneuvojen järjestelmät ovat toimineet odottamattomasti – esimerkiksi auto on alkanut yllättäen hidastaa nopeutta kesken ajon.
posted 8m ago by Marko Jokela via Moottori Kesä saa ja kesänopeudet tulevat. Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset poistetaan maanteiltä porrastetusti keskiviikosta 2.4. alkaen, ensin Etelä-Suomessa ja länsirannikolla.Tarkkaa päivämäärä eri alueille on mahdotonta kertoa ennakolta, sillä Ely-keskukset päättävät muutosten tarkan ajankohdan paikallisten sää- ja keliolosuhteiden mukaan.Väylävirasto...
SÄHKÖAUTO painaa yleensä satoja kilogrammoja enemmän kuin vastaavan kokoinen polttomoottoriauto, mikä tuo näihin autoihin tarkoitettujen renkaiden suunnitteluun omat haasteensa. Niistä ensimmäinen liittyy ajettavuuteen: sähköauton renkaasta pitää tehdä niin vakaa, ettei akuston mukanaan tuoma lisämassa heikennä ajokäytöstä.Ylimääräiset kilot tuntuvat...
Chryslerillä kannuksensa hankkinut, nykyinen autoalan konsultti Bill Russo latoo erikoishaastattelussa pöytään kylmät luvut siitä, miten ja miksi kiinalainen autoteollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Melkein yksi kolmesta autosta maailmassa valmistetaan Kiinassa.
posted 8m ago by Benjamin Helander via Moottori Hyundai säväytti koko autoilevaa maailmaa heinäkuussa 2022, kun se esitteli streamline-henkisesti muotoillun, perin futuristisen Ioniq 6:n osaksi Ioniq-sähköautosarjaansa. Auto palkittiin World Car of the Yearina 2023. Moni ei ehkä ollut edes valmistautunut vastaanottamaan mitään näin omaperäistä Hyundain kaltaiselta volyymiautomerkiltä vajaat kolme...
Reilun viikon autoalan shokkiuutinen kajahti Ruotsista, sillä Volvo Cars päätti, että vanhassa todellakin on vara parempi. Kolmisen vuotta autotehdas kipparoinut puhelin- ja pölynimuriveteraani Jim Rowan sai lähtöpassit melkoisella tahdilla, sillä Volvo-veteraani Håkan Samuelssonin paluu eläkkeeltä tapahtui vain päiviä ennen
Kommentit
Lähetä kommentti