Miten Suomi Muuttuu: Kovat Kontrastit ja Uusia Tuulia Liiketoiminnassa


Suomen liike-elämä ja kuluttajakäyttäytyminen elävät parhaillaan murrosta, jossa perinteiset toimialat kohtaavat digitaalisen aikakauden haasteet ja mahdollisuudet. Pankki- ja maksupalveluista, kuten Nordean ja OP:n Siirto-yhteisyrityksen ja MobilePayn uudistusten myötä, siirrymme kohti entistäkin saumattomampia mobiiliratkaisuja. Samaan aikaan teknologian varjopuolena nousevat esiin autojen näyttöihin ilmestyvät mainokset ja Googlen tekoälyhakujen vaikutus sisällöntuottajiin – osoittaen, kuinka digitalisaatio voi sekä parantaa että monimutkaistaa kokemuksia.

Markkinoinnin ja myynnin saralla keskitytään entistä syvemmin asiakasymmärrykseen ja datan hyödyntämiseen. Liidien arvo määritellään kontekstin kautta ja Go-to-Market-strategiat rakennetaan olemassa olevan tiedon pohjalta. Myös kestävän kehityksen teemat nousevat esiin, kun kotimaiset innovaatiot, kuten käytetyn elektroniikan maksutavaksi muuttava Flip1, avaavat uusia ovia kiertotaloudelle. Kaiken kaikkiaan Suomen yritysmaailma on dynaamisessa tilassa, missä kilpailu kiristyy ja toimijat hakevat uusia tapoja menestyä – olipa kyse sitten uusista mobiilioperaattoreista tai perheyritysten sukupolvenvaihdoksista.

KKV hyväksyi Siirto-yhteisyrityksen - Nordean ja OP:n mobiilimaksutapa käyttöön tänä vuonna
Kilpailu- ja kuluttajavirasto tutki Nordean ja OP:n yrityskauppaa, joka koskettaa pankkien yhdessä omistamansa Siirto Brand Oy:n toimintaa. KKV:n tutkinnassa pohdittiin, estääkö yrityskauppa olennaisesti tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla. Viraston arvion mukaan yrityskauppa ei aiheuta kilpailuongelmia Suomessa,...
Autojen paskeentuminen jatkuu: Koko ruudun kokoinen mainos ponnahtaa kosketusnäytölle aina, kun auto pysähtyy
Samalla, kun autot muuttuvat aste asteelta pari tonnia painaviksi, renkailla kulkeviksi tietokoneiksi, niin ne myös näyttävät paskeentuvan kovaa vauhtia. Olemme uutisoineet jo aiemmin mm. siitä, miten osassa BMW:n autoista penkinlämmitin on muuttunut kuukausimaksulliseksi ja Ford kohdistaa mainontaa autossa matkustavien keskusteluiden perusteella. ...
Liidi ei ole kontakti – vaan konteksti
Liidin arvo ei määräydy sen olemassaolosta, vaan kontekstista, jonka se tuo mukanaan. Liidilista on käytännössä nimilista – kokoelma henkilöitä, jotka ovat tunnistautuneet kiinnostuneina tai olleet kontaktoinnin kohteena. Liidejä tarkastellaan usein seuraavien kysymysten kautta: Varasiko kontakti tapaamisen? Onko kyseessä oikea...
Yhteisöllisyyttä, ideoita ja elämyksiä – Tampereen Messut uudistaa brändinsä
Tampereen Messut uudistaa brändinsä vahvistamaan asemaansa tulevaisuuden tapahtumamarkkinassa. Uusi brändi heijastaa yrityksen strategista tavoitetta luoda vahvasti yhteisöllisiä ja merkityksellisiä kohtaamisia.  Brändiuudistuksen taustalla on myös halu vastata entistäkin paremmin kasvavaan kysyntään innovatiivisista, asiakaslähtöisistä ja digitaalisista...
Classic Motorshow 2025: muistatko nämä takalasien iskulauseet?
Oma kiinnostukseni autoja ja autoilua kohtaan heräsi jo muutaman vuoden ikäisenä pikkupoikana, heti 80-luvun alussa. 80-luvun autoille oli tyypillistä, että niiden takalasiin oli maahantuojan tai myyjäliikkeen toimesta liimattu nasevan iskulauseen sisältävä tarra. Maailma tarvitsee esikuvia.Skodalla menee hyvinLujaa Lada laatuaNämä sloganit olivat vahvasti...
Googlella on niin täydellinen monopoli hakukoneissa, että se voi huonontaa hakutuloksia tahallaan - saa rahaa vielä enemmän
Google ei ole hakukone. Google on maailman suurin mainoskone. Alkuvuodesta pieni talousblogi WalletHub päätti testata viime vuosina levinnyttä väitettä siitä, että Googlen hakutulosten laatu on laskenut. WalletHub päätti testata Googlen antamien hakutuloksia erilaisille "paras xxx"-tyylisille hauille ja vertasi niitä sitten oikeisiin lukuihin....
Suomeen täysin uusi kännykkäoperaattori - Gigantin yllätysveto
Brittiliäisen, pörssilistatun Currys -elektroniikkaketjun tytäryhtiön, norjalaisen Elkjøpin omistama, Suomessa toimiva Gigantti hyppää kännykkäoperaattoriksi. Gigantti on hakenut Traficomilta teleyritystunnisteen uudelle tytäryhtiölleen, Giga Mobiili Oy:lle jo helmikuussa. Itse tytäryhtiö on perustettu tammikuussa 2025. Asia tuli ilmi kuitenkin...
Googlen tekoäly mahdollistaa vaatteiden kokeilun virtuaalisesti päällesi
Google julkisti runsaasti tekoälyyn liittyviä juttuja Google I/O 2025 -tapahtumassaan. Yksi niistä helpottaa vaatteiden valintaa verkossa. Tekoälyn avulla käyttäjä voi virtuaalisesti kokeilla miltä jokin vaate näyttää yllä. Googlen mukaan uusi teknologia mahdollistaa ostajille miljardien vaatekappaleiden sovittamisen Shopping Graph -palvelusta....
Arkidata ja GTM-suunnittelu
GTM ei ala nollasta. Se alkaa CRM:stä. Usein Go-to-Market-suunnittelu alkaa ylhäältä: liiketoiminnan tavoitteet, kohdemarkkinat, uudet ICP:t ja avainasiakassegmentit. Mutta monessa organisaatiossa jää hyödyntämättä se käytännönläheisin ja usein ajantasaisin tietopohja: arkidata. Usein tuo data on rikasta mutta rakenteetonta: vapaamuotoista kirjauksia,...
Kesän varautumispaketti, checked?
Elokuu ei ole syksyn uusasiakashankinnan alku. Sen onnistuminen varmistetaan nyt. Tässä kesäkuun varautumispaketti myynti- ja markkinointijohdolle, fokuksessa tehojen nosto asiakaskeskusteluissa ja clousaamisessa ennen juhannusta. Käytä oheista tarkistuslistaa suunnitelmana. Viikko 1: Herätä H1-liidit, käynnistä keskustelut Päivä 1 Hae...
Tilipohjainen rahansiirto tulee nyt MobilePayhin
MobilePay kertoi jo aiemmin tuovansa sovellukseensa rahansiirtoon vaihtoehdoksi tilipohjaisen maksamisen. Nyt MobilePay kertoo, että tilipohjainen maksaminen tulee kotimaiseksi vaihtoehdoksi henkilöiden välisiin rahansiirtoihin vaiheittain 4.6.2025 alkaen. Kyseessä on uudesta vaihtoehdosta, eikä MobilePay ole luopumassa ominaisuudesta rahansiirtoihin...
“Tää on varmaa”: 90 % todennäköisyys ja käänteinen B2B-myynti
Käänteinen myynti on B2B-myynnin hienostunut itsesabotaation muoto, jossa kuun alussa on koossa enemmän euroja kuin lopussa. Tulkinta voisi olla, että myyjien tulevat toimet syövät arvoa, eivät lisää sitä… Kuun alkuun ladataan optimismia, tarjouksia ja taulukkolaskentaa siihen malliin, että forecast kohoaa korkeammalle kuin myyntijohtajan verenpaine...
Ostaminen pelottaa? 5 keinoa ostamisen riskin poistamiseen
Mitä jos asiakkaasi ei uskalla ostaa, vaikka haluaisi? Ostamiseen liittyy aina riski – ja siksi myös pelko. Epävarmuus, joka jarruttaa ostopäätöstä viime metreillä. Tuotteistuksen tehtävänä on purkaa nämä pelot. Tuotteistaessa kannattaa tehdä tiukka asiakasrajaus. Mitä tarkemmin pystyt rajaamaan asiakkaasi, sitä terävämmin pystyt tuotteistamaan...
Ennuste käymässä toteen: Uusi Googlen tekoälyhaku tappaa jo sivustoja - julkaisijat pulassa
Hakukoneiden monopoliasemassa toimiva mainosjätti Google yllätti koko maailman keväällä 2024, kun se korvasi perinteiset linkkipohjaiset hakutulokset tekoälyn tuottamilla tiivistelmillä. Jo tuolloin ennustimme, että muutos saattaa tuhota nykymuotoisen internetin, jossa sisällöntuottajat nojaavat vahvasti hakukoneista tulevaan liikenteeseen ja sen...
Nordean asiakkaille merkittävä muutos tunnistautumiseen - koskee satoja tuhansia asiakkaita
Pankkikonserni Nordea lakkauttaa nykyisin käytössä olevat, fyysiset tunnuslukulaitteensa syyskuun 15. päivä 2025. Tunnuslukulaitteita on tarjottu käyttäjille, jotka eivät pysty tai eivät halua siirtyä käyttämään kännykällä toimivaa Nordea ID -tunnuslukusovellusta. Käytännössä valtaosa tunnuslukulaitteiden käyttäjistä on iäkkäämpiä Nordean asiakkaita. ...
Minä, SDR
Klo 8:30, CRM auki, kahvimuki käteen. Ensimmäisenä katson AI-agenttini yön aikana päivittämän prioriteettilistan. Se on analysoinut CRM-dataa, ostoaietietoa, verkkokäyttäytymistä ja LinkedIn-päivityksiä, ja ehdottaa päivän top 10 kontaktia: “Nämä b2b-liidit näyttävät lämpimiltä, syynä mm. maininta Q4-budjeteista ja hiljattainen someaktiviteetti.”...
Sukupolvenvaihdos
Sanotaan, että perhe- ja yrittäjäomisteisilla yhtiöillä on kriisi vähintään noin 30 vuoden välein. Silloin omistajuuden jatkuvuus on turvattava ja vaihdettava sukupolvien vaihtuessa. Olen saanut olla mukana useissa hallituissa ja hallitsemattomissa muutoksissa. Muutama oppi onnistuneista.Omistajat voivat sopia omistaja-asioiden kehittämisestä yhteistyössä...
B2B-markkinoinnin viimeinen kilometri
Logistiikassa tunnetaan termi “viimeinen kilometri”. Vaihe, jossa tilattu lähetys siirtyy jakelukeskuksesta kotiovelle. Se on usein kallein, vaikeimmin hallittava ja asiakaskokemuksen kannalta ratkaisevin osa toimitusta. B2B-markkinoinnin viimeinen kilometri alkaa siitä hetkestä, kun asiakas on ladannut oppaan, osallistunut webinaariin tai jättänyt...
Suomalaisyrityksen maksutapa muuttaa käytetyn elektroniikan maksuvälineeksi - Finlayson otti käyttöön
Kotimainen ohjelmistoyritys Fixably Oy on kehittänyt Flip1 -maksutavan. Kyseessä ei ole mistään tavallisesta maksutavasta, vaan tämä maksutapa muuttaa tarpeettoman elektroniikan maksuvälineeksi. Flip1:sta kertovan sivuston mukaan ostoksen voi maksaa jopa 100-prosenttisesti vanhalla laitteella. Maksuvälineeksi käyvät esimerkiksi älypuhelimet, tabletit,...
Meteli nousi: Elisa nosti yksipuolisesti tarjoushintaisten liittymiensä hintoja kesken sopimuskauden
Kotimainen teleoperaattori Elisa on saanut verkon keskustelualueilla ärtynyttä palautetta niskaansa. Yhtiö on yksipuolisella ilmoituksella nostanut myös määräaikaisten, kiinteällä tarjoushinnalla voimassa olevien kännykkäliittymiensä hintoja kesken sopimuskauden. Yhtiö perustelee päätöstä sillä, että se on liittänyt

Kommentit