Vuoden 2026 tietoturvakenttä näyttäytyy Suomessa ja maailmalla poikkeuksellisen jännitteisenä, kun perinteiset suojaukset joutuvat koetukselle niin uusien teknologioiden kuin ammattimaistuvan rikollisuuden edessä. Suomalaiset menettivät edeltävän vuoden aikana valtavia summia verkkohuijauksiin, mikä on pakottanut viranomaiset ja pankit tiivistämään rikostutkintaa sekä kehittämään uusia suojakeinoja, kuten AITM-hyökkäyksiltä suojaavia häirinnänestokoodeja. Samalla digitaalinen asiointi ottaa harppauksia eteenpäin Suomi.fi-viestien laajenemisen ja biometristen tunnisteiden yleistymisen myötä, vaikka yksityisyydensuojan ja helppokäyttöisyyden välinen tasapaino herättää edelleen vilkasta keskustelua.
Teknologinen kehitys tuo mukanaan myös syvällisempiä muutoksia, kun "salauksen maailmanlopuksi" kutsuttu kvanttitietokoneiden uhka häämöttää entistä lähempänä. Tämä on saanut viranomaiset julkaisemaan kiireellisiä ohjeistuksia kvanttiturvalliseen salaukseen siirtymisestä. Sääntelyrintamalla nähdään uusia avauksia verkkokaupan peruutustoiminnoista aina kiisteltyihin ikärajatarkistuksiin, joiden tekninen toteutus ja tietoturva ovat jo joutuneet kriittisen tarkastelun kohteeksi. Alla oleva linkkilistaus perkaa tarkemmin näitä ajankohtaisia ilmiöitä, jotka muovaavat digitaalista turvallisuuttamme juuri nyt.
Avainsanat: tietoturva, kyberuhkat, kvanttiturvallisuus, verkkohuijaukset, digitaalinen tunnistautuminen, tietosuoja
Janne Yli-Korhonen via
AfterDawnSuomalaisilta yritettiin huijata yhteensä 148 miljoonaa euroa vuonna 2025, kertoo Finanssiala ry (FA) pankeilta kerättyihin tietoihin perustuen. Pankit tosin onnistuivat palauttamaan tai estämään huijattuja maksuja 75,5 miljoonan edestä eli "vain" 72,5 miljoonaa euroa oikeasti päätyi rikollisille. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että päivää kohden suomalaiset...
Jani Ahosola via
Tekniikka&TalousMobiilivarmenteen tunnistautumissivun ulkoasu sai muutoksen. Lisäturvaksi suositellaan häirinnänestokoodia.
Petteri Pyyny via
AfterDawnUskollisimmat lukijamme ovat varmaankin huomanneet, että viimeisen parin vuoden aikana maailmalla on alkanut vyörymään täysin uudenlainen sääntelyn aalto, joka on monella tapaa hyvin, hyvin ongelmallinen yksityisyyden kannalta. Kyseessä on nimittäin verkon siirtäminen ikärajavalvotuksi. Ja nimenomaan vahvasti ikärajojen osalta valvotuksi, eikä...
Petteri Pyyny via
AfterDawnEtelä-Korean verohallinto takavarikoi hiljattaisessa iskussaan kryptovaluuttoja veroja kiertäneiltä kansalaisilta, jotka olivat piilotelleet tulojaan kryptovaluuttojen kautta. Viranomaiset olivat niin ylpeitä takavarikosta, että julkaisivat (koreaksi) takavarikoidusta omaisuudesta kuvan verkkoon lehdistötiedotteen muodossa. Pahaksi onneksi...
Sekä Suomella, että yleisemmin Pohjoismaissa on pitkät teknisen tietoturvan perinteet hyökkääjien ja haittaohjelmien torjumisessa. Osaamme tunnistaa tietojärjestelmissämme tapahtuvaa poikkeuksellista toimintaa ja estää teknisiä uhkia ennen niiden realisoitumista. Tietoturvakulttuurissamme on kuitenkin merkittävä kuollut kulma – sisäiset riskit...
Petteri Pyyny via
AfterDawnSuomen Kyberturvallisuuskeskus on julkaissut nyt viralliset varautumisohjeensa tulevaisuudessa häämöttävää ns. salauksen maailmanloppua varten. Kyseessä on siis tiedostettu uhka, jonka laskentatehoaan jatkuvasti kasvattavat kvanttitietokoneet aiheuttavat nykyisin käytössä oleville salaustekniikoille. Ongelmana on siis se, että käytännössä...
Nopeasti kehittyvät kvanttitietokoneet muuttavat kryptografian perusoletuksia. Klassiset salausmenetelmät perustuvat perinteisillä tietokoneilla ratkaisemattomiin matemaattisiin ongelmiin.
Janne Yli-Korhonen via
AfterDawnPoliisin valtakunnallinen tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksikkö (TVA) on julkaissut vakavan varoituksen uudesta huijaustavasta, joka piinaa suomalaisia pankkikäyttäjiä. Kyseessä on niin sanottu AITM-hyökkäys (Adversary-in-the-Middle), jolla rikolliset kykenevät ohittamaan jopa vahvan kaksivaiheisen tunnistautumisen. Tällä hetkellä tutkinnassa...
Petteri Pyyny via
AfterDawnGoogle on julkaissut uuden, merkittävästi aikaistetun aikataulun ns. salauksen maailmanlopulle. Yhtiön mukaan nykymuotoiset salausteknologiat muuttuvat turvattomiksi jo vuonna 2029. Kyseessä on siis ns. Q-Day (Q-päivä, kvanttihetki tai kvanttipäivä), jota kuvataan hetkenä, jolloin kvanttitietokoneiden laskentateho on sillä tasolla, että julkisiin...
Ville Järveläinen via
Tekniikka&TalousPoliisi varoittaa rikollisten käyttämästä menetelmästä, joka voi saada täysin syyttömän uhrin vaikuttamaan rahanpesijältä. Epätavallista rahaliikennettä havaitessaan on syytä soittaa välittömästi omaan pankkiin ja tehdä rikosilmoitus.
mobiilipankissa ja verkkokaupassakulunvalvonnassarikostutkinnassaälypuhelimeen kirjautumisessapasseissaSormenjälki, kasvot, silmien iirikset ja ääni eli biometriset tunnisteet kertovat, että juuri sinä olet juuri nyt tekemässä pankkisiirtoa, ostamassa verkkokaupasta tai pyrkimässä kuntosalille. Tunnuslukuja ei tarvita, sillä kone on jo tunnistanut sinut.Yleensä...
Perttu Tolvanen via
Vierityspalkki.fiVanhoista domaineista kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain, vaikka mitään tarvetta kyseiselle osoitteelle ei enää olisi. Nykyisin domainit kaapataan muutamissa päivissä, kun niiden vanhat omistajat eivät niitä enää uusi, ja moderneilla tekoälytyökaluilla uudet sivustot voivat syntyä vain tunneissa. Uusi omistaja voi täyttää vanhan domainin pornolla,...
Petteri Pyyny via
AfterDawnYlioppilastutkintolautakunta käynnistää keväällä, jonka tavoitteena on varmistaa tulevan, ylioppilaskirjoituksissa käytettävän Abitti 2:n luotettavuus syksyn 2026 ylioppilaskirjoituksia varten. Lautakunta järjestää yhteistyössä tietoturvayhtiö Mint Security Oy:n kanssa avoimen hakkerointihaasteen, , jossa etsitään aktiivisesti haavoittuvuuksia...
Ville Järveläinen via
Tekniikka&TalousYlioppilastutkintolautakunta etsii hyväntahtoisia hakkereita ilmoittamaan Abitti 2 -alustan tietoturvapuutteista, jotta havaintoja ei käytettäisi vilpillisesti.
Iina Niskanen via
Tekniikka&TalousFinen pankkilautakunta antoi ratkaisun tapauksessa, jossa asiakkaalta vietiin kymmeniä tuhansia euroja. Laajamittaisessa huijauksessa rikolliset esiintyivät pankin työntekijöinä.
Janne Yli-Korhonen via
AfterDawnVerkkokaupan pelisäännöt muuttuvat merkittävästi tänä kesänä. 19. kesäkuuta 2026 alkaen kaikissa verkkokaupoissa ja mobiilisovelluksissa on oltava selkeä ja helppokäyttöinen peruuttamistoiminto. Kuluttaja-asiamies kehottaa nyt yrityksiä varmistamaan teknisen valmiuden, sillä laiminlyönneistä voi seurata rangaistuksia. Uuden lainsäädännön tavoitteena...
Petteri Pyyny via
AfterDawnVPN-palveluita tarjoava Surfshark on tehnyt selvityksen siitä, miten paljon tietoja käyttäjästään eri pikaviestisovellukset oikein keräävät. Vertailussa oli mukana kymmenen eri puolilla maailmaa suosittua pikaviestisovellusta ja vertailussa keskityttiin sovellusten iPhonelle tarkoitettuihin versioihin (joskin sama logiikka pätee myös Android-maailmassa). ...
Janne Yli-Korhonen via
AfterDawnJos aiot huomenna tai myöhemmin tällä viikolla hoitaa veroasioita, tarkistaa terveystietojasi OmaKannasta tai hakea Kela-etuuksia, varaudu pieneen viiveeseen. Huomisesta, 14. huhtikuuta 2026 alkaen, viranomaisasiointiin lisätään uusi välivaihe, joka ohjaa lähes kaksi miljoonaa suomalaista digitaalisen postin käyttäjiksi. Kyseessä on eduskunnan...
Janne Yli-Korhonen via
AfterDawnVasta tällä viikolla uutisoimme, kuinka Euroopan komissio hehkutti uutta iänvarmennussovellustaan "teknisesti valmiiksi" ja yksityisyydeltään huippuluokkaiseksi. Nyt sovellus on kuitenkin joutunut kovan kritiikin kohteeksi, kun tietoturvatutkija osoitti sen suojaukset lähes olemattomiksi. Tietoturvakonsultti Paul Moore kertoo ohittaneensa sovelluksen...
Viestinnällä on keskeinen rooli erilaisten kyberkriisien hallinnassa. Viime vuosien aikana valitettavasti entistä useampi organisaatio ja yksilö ovat joutuneet kyberhyökkäyksen ja sitä kautta esimerkiksi tietovuodon tai -murron kohteeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti